1/17/2013

Kuori, kosteuta ja naamioi





Näissä merkeissä meni mun päivä tänään. Toi kosteusvoide on muuten aivan über jees! Kuivuu todella nopeasti ja tuntui jo heti ekalla kerralla, että kosteutti nämäkin korppujalat. Pisteet sille. Tosta tulee niin mun luottovoide. Koitan aloittaa tarpeeksi ajoissa tän mun ihon kosteutuksen, että saisin vähän väriä pintaan kun vanhat hyvät ystävämme kevät ja kesä saapuvat. Myös porkkanoita on hamstrattu varastoon (ei kyllä varsinaisesti sitä tulevaa rusketusta varten, mutta ajaahan sekin asiansa). Ruskettumisen ohella mulla käynnistyi myös kuntokuuri erään piristysruiskeen myötä. Pistän teille tulevaisuudessa kuvaa siitä - jos ootte kiltisti. Tavoitteena olisi timmiytyä vähän juhannusta varten (jolloin olisi myös tarkoitus kipaista Suomessa) ja muutenkin. Pitää saada myös Linda viikonloppuna tänne jotta päästään tsiikaamaan se talli jonka myötä toivottavasti sitten ratsaille. 

Täällä on muuten uutisoitu yöllä koittavasta 'lumimyrskystä'. Iiks koko Britannia joutuu paniikkiin. Pelastusveneet katolle ja pelastusliivit päälle. Älkääkä unohtako käydä kaupassa vielä kun voitte! Hamstratkaa peittoja ja takkaan puita! Lehdet on siis täynnä kaiken maailman varoituksia kuinka autoilijoiden suositellaan jäämään kotiin ym. Kahviloidenkin facebook sivuilla lukee näin (oma suomennos) ''Pitäkää silmällä tätä sivua, jotta tiedätte onko kahvila suljettu lumen takia''. Siis ihan oikeasti. Ymmärrän ettei täällä olla lumen kanssa usein tavattu, mutta tää menee ihan liioitteluksi. Onkohan pubitkaan illalla auki? Elämäni on pilalla jos nekin on suljettu. Tottakai Lontoo on vielä pahempi juttu sillä metro- ja junaliikenne seisahtaa täysin jos lunta oikeasti tulee vaikka huikeat 10 cm. Raportoin tästä huomenna lisää kunhan näen aamulla tämän lumitilanteen. Tällä viikolla on nimittäin aika useasti jo uutisoitu kuinka lumi peittää Britannian, kyllä tälläinenkin otsikko oli, eikä lunta näkynyt kuitenkaan mailla halmeilla. Kaveri kuitenkin kertoi, että Lontoossa tupruttaa jo lunta joten saas nähä. Miettikää nyt: kaikki britit lukittautunu sisälle ja meitsi yksin viilettää tyhjillä kaduilla. Siinä vaiheessa voisin sanoa ''Tää on mun city biatch''.

ps. Huomenna paljastan helmikuun yllätykset heti aamusta! Myös Vuosi 2012 -postaus ilmestyy viikonloppuna. Jee enkä oo kuin vajaan kuukauden myöhässä... Ei sillä niin väliä. Viime vuosi oli kyllä aika mahtava. Teen tästä vuodesta mahtavamman, kyllä ihan ite. Ehkä muut voi auttaa hiukan, mutta vain hiukan.

Translation
That Garnier's body lotion is absolutely amazing. It dries almost immediately and after using that it really feels that my skin is softer. I'm trying to start early this skin moisturizing 'cuz I really want to tan on summer. I've also started to eat some carrots - I've sacks of them in the basement. Lol just joking! I've also started to do some workouts so I would be at least a bit fit on summer. I really have to get Linda over here on weekend, so we could finally found that horse stable! 

Gosh it's everywhere: snow warnings. It's supposed to be snowing at night and on the newspapers they call it even ''snowstorm''. The whole UK will be panic on tomorrow 'cuz of that - if the snow has fallen or it's snowing. Well we will see it tomorrow!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti