5/24/2013

Rochester festival


Dominick, Joshua, Jinny and me 




''Lapsi on terve kun se leikkii'' 

Jinny, me and Linda 

Linda and Guinness - the girl behind the camera (c)








Pari viikonloppua sitten käytiin porukalla Rochesterissa jonkin näköisillä festareilla. Oli tivolia, mitä erilaisempia myyntikojuja, hyvää musiikkia ja ennen kaikkea hyvää ruokaa. Sääkin suosi meitä sillä aurinko paistoi koko päivän ja lämmin oli. Uskalsin laittaa päälleni ensimmäistä kertaa koko kesän aikana hameen. Olin hyvin (ja nyt painotan sanaa hyvin) ylpeä itsestäni. Tykkään tosta hameesta ja paidasta ihan yli paljon. Etenkin toi paita on ollut meitsillä jo kovassa käytössä. Se vaan sopii kaikean kanssa - eli mustien alaosien kanssa... Haha. Joten eipä mikään kumma, että päätin yhdistää noi kaks kaunokaista yhteen ja täytyy myöntää, että asu miellytti omaa silmää.

Oon muuten jo pitkään miettinyt, että missä ne komeat tatuoidut ja lihaksikkaat miehet oikein luuraa. Löysin vastaukseni noilta festareilta: ne kaikki on Rochesterissa. En huijaa, kun sanon, että minne ikinä pää kääntyikään niin löytyi silmänruokaa. Jos omistaisin Hermionen tai Maija Poppasen laukun niin olisin alkanut heitellä niitä kuumia kolleja vuorotellen laukkuun, jotta olisin voinut ottaa ne mukaani Maidstoneen pintille. Harmi ettei mulla tosiaankaan ollut semmoista laukkua. No, tähän lienee varmasti vain yksi järkevä toimi: kerron Lindalle, että me lähdemme Rochesterin yöelämään Suomesta tullessamme. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti